12.7.2017

Nopea mansikkakakku

Pömpelinmäellä kyläili tänään kummipoikani äitinsä ja pikkuveljensä kanssa. Leivoin lasten kanssa eilen illalla pullia vieraita varten ja tänään aamulla teimme vielä nopean gluteenittoman kakun. Kummipoikani täytti juuri seitsemän vuotta, joten oli mukavaa juhlista vierailua kesäisellä mansikkakakulla.


Teimme pohjan gluteenittomasta valmistorttutaikinasta, jota en todellakaan voi suositella. Sain uunissa kovaksi paistuneen koppuran kuitenkin kostutettua mansikkamehulla syömäkelpoiseksi, mutta mikään varsinainen herkkukakkupohja se ei kyllä siltikään ollut.


Onneksi kakun päälliset onnistuivat kuitenkin hyvin. Sekoitin kermavaahtoon yhden osan maitorahkaa, ja levitimme kakkupohjalle ensin kerroksen rahkakermavaahtoa. 

Seuraavaksi teimme yhden tiiviin kerroksen banaaniviipaleilla, jonka päälle tuli vielä toinen kerros rahkakermavaahtoa. Päälimmäiseksi kakkuun ladoimme ison kasan tuoreita mansikoita.



Lopuksi kakku koristeltiin vielä oman pihan mintunlehdillä.



Pihalla pionit kukkivat nyt ihanasti ja niitä riitti myös keittiöön koristamaan pöytää.





2 kommenttia:

  1. Mansikkakakut on kesän parhautta. Gluteenittoman version saa helposti kun tekee pohjan gluteenittoman kääretorttupohjan ohjeella.

    VastaaPoista
  2. Mansikkakakku kuuluu kesään <3 Nam :)

    VastaaPoista